*

elinakeranen Elämä on kurkkudirektiivi

King ja muut maailmankirjallisuuden klassikot

Kirjastoissa on eroteltu omille hyllyilleen ns. kaunokirjallisuus, scifi, rikoskirjallisuus ja romantiikka. Ammatikseen kirjallisuuden parissa toimivan populaarikirjafaniksi tunnustautumisessa on häpeilyn makua: tiedän kyllä että ne on huonoja... joskus kevyempää lukemista... kyllä oikea kirjallisuus silti on mun lempparia... Nykyään julkaistava kirjallisuus noudattaa lähestulkoon kaavaa suosittu = arvoton, arvokas = epäsuosittu. Laajemmassa mittakaavassa suosion väheksyminen on kuitenkin perusteetonta.

 

Suosittu = arvoton - mutta vain nykypäivän sokealle kirjallisuusinstituutiolle

Kuuluisia oman aikansa viihdekirjailijoita ovat esimerkiksi Shakespeare, Dickens ja Dumas. Dickensin jatkokertomukset aikakauslehdissä olivat suosittuja, mutta kirjallisuuspiireihin hänet nosti vasta Orwellin 1940 kirjoittama essee. Alexandre Dumas'n, joka oli neljäsosaltaan musta, asemaa heikensivät Ranskan rasistiset asenteet vielä pitkään hänen kuolemansa jälkeenkin. Nykyään hän on Ranskan luetuin kirjailija.

Shakespearen aikaiset kriitikot puolestaan fanittivat klassisia ihanteita, eivätkä pitäneet hänen tavastaan sekoittaa komediaa ja tragediaa. Englannissa Shakespearen arvostus nousi vasta 1700-luvulla Samuel Johnsonin myötä, 1800-luvulla kansalliskirjailijaksi noustuaan hän alkoi saada asemaa myös muissa maissa, mm. Victor Hugon ja Goethen arvonannon vuoksi.

Kotimainen esimerkki kansansuosion ja taidenatsien vuorovaikutuksesta on Kivi ja Seitsemän veljestä: kriitikot suosivat idyllistä kansalliskuvausta eikä Jukolan poikien rosoisuus sopinut siihen. Mutta kenestäpä tulikaan suomenkielisen kirjallisuuden isä? Murskakritisoija August Ahlqvist puolestaan muistetaan vain kritiikkinsä vuoksi.

 

Genrejen luokkayhteiskunta

Nykyajan suosituimpia kirjallisuudenlajeja, ns. ”alempia” genrejä moititaan juonen kaavamaisuudesta, henkilöiden yksiulotteisuudesta ja primitiivisiin vaistoihin vetoamisesta. Mutta mikä estää muuttamasta perinnettä? 

Rikoskirjallisuuden aloitti Poe ja nosti suosioon Doyle, molemmat ovat taidenatsien suosiossa nykyään. Ei ole mitään varsinaista estettä miksi taideinstituution arvottama kirjallisuus ei olisi kehittynyt heidän tyyliinsä kehityskertomusten ylivallan sijasta. Dekkari kuitenkin lähti 20-luvulla kehittymään who-dun-it yksiulotteiseen tyyliin, ja siksi nykyään on vaikea mieltää kyseisen genren teoksia laadukkaiksi, vaikea nähdä teoksen ansioita epätyypillisten kehysten takaa. On myös muistettava, että Dostojevskin Rikos ja rangaistus on sisimmältään dekkari.

Jos kirjallisuutta vertaa muuhun taiteeseen, niin eihän maalaustakaan lasketa huonommaksi sen vuoksi että se on tehty hiilellä öljyvärien sijaan tai ripustettu vinoneliöön eikä suorakulmioon. Öljyväri on väline, fantasia- tai scifiympäristö on väline. Mutta taidenatsien kirjallisuudessa on normi määritellä teoksen laadukkuus sen aiheympäristön perusteella. 

Muutaman sadan vuoden kuluttua tämä tuntuu yhtä oudolta kuin nyt tuntuu se, että Shakespearen aikana porvariskirjailijat olivat hyviä vain siinä tapauksessa, että heillä oli aatelinen suojelija. Luokkayhteiskunnassa oli luonnollista nähdä alemman yhteiskuntaluokan taide alempiarvoisena, postmodernistisessa yhteiskunnassa on normaalia nähdä teoksen laadukkuuden olevan riippuvainen tekstin ulkoisista puitteista.

Toki on paljon huonoa populaarikirjallisuutta. Miksei olisi? Onhan kaunokirjallisuuden nimikkeelläkin julkaistusta 90 % roskaa. Samalla tavoin kuin kriitikoiden alakulttuuri on yliarvostettua, myös kaunokirjallisuus on yliarvostettu alakulttuuri verrattuna muihin genreihin.

 

Stephen King

Kauhun gurun, Stephen Kingin ansioita ovat mm. pahisten moniulotteistaminen valottamalla nykypäivän tapahtumia lapsuuden aikaisia kokemuksia vasten, hyvisten inhimillistäminen hyvyyden relatiivisuudella, normaaliuden ja häiriintyneisyyden välisen rajan häilyvyyden osoittaminen, laajan henkilögallerian tiivis käsittely, genrejen sujuva sekoittaminen, syväluotaavat analogiat mielestä fantasiaan, eksistentialismin käsittely arkipäiväisin esimerkein, virtuoosimainen kielen käsittely, aforistisuus ja kyky pitää juoni mukaansatempaavana.

Tasapuolisuuden vuoksi kirjoitettakoon myös hänen heikkouksistaan: Kingiä on moitittu joidenkin teosten kohdalla henkilöiden yksiulotteisuudesta, liiasta väkivallasta sekä naiskuvan yksipuolisuudesta.

Missään nimessä King ei ole ainakaan perinteinen kauhukirjailija, kuten joskus olen kuullut väitettävän, vaan hänen teoksensa ovat sekoitus goottilaista kauhua, realismia, kirjallisuusnaturalismia, myyttejä, satuja, melodraamaa, scifiä ja fantasiaa. Loistava esimerkki Kingin taidosta on hänen koululaisten baseball-turnausta käsittelevä novellinsa: yliluonnollisia elementtejä ei ole lainkaan, mutta tyyliltään ja mukaansatempaavuudeltaan novelli on samaa tasoa kuin Kingin fantasiatekstit. Kingin virtuositeetti ei riipu aihepiiristä.

Ennustan, että King nousee maailmankirjallisuuden klassikoksi samaa tahtia kuin taideinstituutiot luopuvat postmodernistisesta laaduttomuuden vaatimuksesta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

King, josta olen erityisesti pitänyt, on musta torni. Se jäi kylläkin kesken, kun osien välillä oli jossain kohtaa aikamoinen tauko. En edes muista, mihin niistä kirjoista jäin.

Käyttäjän elinakeranen kuva
Elina Keränen

Itse aloitin Kingin lukemisen juuri Mustasta tornista, muistaakseni Susannan laulusta joka on hieman eri tyyppinen kuin Kingin tuotanto yleensä.

Olin siihen mennessä lukenut melkein ainoastaan "korkea"kirjallisuutta ja uskoin aivan täysillä kaanoniin ja kirjallisuusinstituution oikeassaoloon. Kingin jälkeen tunsin itseni suorastaan huijatuksi.

Sittemmin olen lukenut kauhu- ja rikoskirjallisuutta laajemminkin, ja havainnut sen että useimmat ovat roskaa. Aivan kuten kaunokirjallisuudessakin.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

En ole oikein ikinä ymmärtänyt Kingin suosiota. Minusta hän on keskinkertainen - tai oikeastaan kehno kirjailija ja nimenomaan sitä huonoa populaarikirjallisuutta. Mieleeni on myös iskostunut mielkuva, joka varmaan on virheellinen, että suurin osan Kingin fanijoukosta ei lue lainkaan muita kirjoja kuin Kingin teoksia.

Käyttäjän elinakeranen kuva
Elina Keränen

Heidi Strengellin tutkimuksen mukaan Kingiä lukevat myös ne, jotka eivät muuten lue kauhua.

Onko mielestäsi niin, että suurin osa kaunokirjallisuuden nimikkeellä julkaistusta on parempia kuin King?

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Kuinka laaja tuo kauhukirjallisuuden kärki muuten oikein on? En äkkiseltään on muista lukeneeni Koontzin ja Kingin lisäksi mitään muita.

En osaa arvioida kuinka suuri osa kaunokirjallisuudesta on parempaa kuin Kingin tuotokset. Omassa rankingissa pieni osa kirjallisuudesta on hyvää, osa on keskinkertaista ja suurin osa ei ole edes keskinkertaista. Rankingissani King hipoo keskinkertaisuuden rajaa.

Käyttäjän elinakeranen kuva
Elina Keränen Vastaus kommenttiin #6

Poe, Mary Shelleyn Frankestein, Robert Louis Stevensonin Tri Jekyll ja Mr. Hyde, Stokerin Dracula, Blochin Psyko joka lienee tunnetumpi Hitchcockin elokuvana... Noista olet varmasti kuullut.

Kirjallisuudentutkijat rankkaavat usein kaunokirjallisuuden erikseen ja populaarikirjallisuuden genreittäin, mutta minusta King pärjää huippukirjallisuudelle sen omilla ehdoilla. Viimeisen muutaman kymmenen vuoden ajalta King on ehdottomasti kaiken kirjallisuuden kärkeä, sen kauemmas en osaa arvioida koska oikeastaan vasta aika osoittaa teosten kestävyyden. Joka tapauksessa olen varma, että Kingin teokset säilyvät pitempään kuin 95 % nykyajan kaunokirjallisuudesta.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi Vastaus kommenttiin #7

Toki nuo klassikot tiedän, tarkotin onko nykypäivänä olemassa suosittuja kauhukirjalijoita Koonzin ja Kingin lisäksi?

Osa Kingin teoksista voi säilyä pitkään ja saavuttaa klassikkoaseman.
Mutta johtuen jo pelkästään Kingin tuotannnon laajuudesta, uskon että suurin osa hänen teoksistaan jää unholaan samalla tavalla kuin mainitsemasi 95% nykyajan kaunokirjallisuudesta.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #9

Barkerilta on tainnut tulla filmatisointeja melkein yhtä paljon kuin Kingiltä. Esim. Hellraiserit ja Candyman.

Käyttäjän elinakeranen kuva
Elina Keränen Vastaus kommenttiin #9

Nii-ih, kuinka moni kirjoista yleensäkään on klassikko jo kirjailijan elinaikana? Ajattelin suosiolla tarkoitettavan yleisesti suosittuja jotka ovat myös potentiaalisia klassikkoja, en pelkästään nykyhetkellä suosittuja. Myös kaunokirjallisuudessa nykyhetkellä suositut ovat useimmiten pelkkiä vuoden parin tähdenlentoja. Ja vastaus kysymykseesi, Peter Straub taitaa olla jonniin verran luettu.

"Osa Kingin teoksista voi säilyä pitkään ja saavuttaa klassikkoaseman."

Hauskaa että muutit mielesi noin pian :) Mutta tuo on ihan arkipäivää joka ikisellä klassikkokirjailijalla, lukuunottamatta niitä jotka ovat julkaisseet vain yhden kirjan.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi Vastaus kommenttiin #12

Niin eihän se paranna niiden kirjojen laatua, että saa klassikkokirjan statuksen. Kingin tuotanto on tosiaan niin laaja, että pikemminkin hänet tullaan muistamaan tuotteliaana kirjailijana kuin klassikkokirjailija. Jostain syystä tuotteiaisuus syö kirjailijan "arvoa" ja tämän takia King kaiketi on kirjoittanut kirjoja myös salanimellä.

Pitänee tutustua uudestaan Kingiin, josko taso olisi vaikka noussut.

Käyttäjän elinakeranen kuva
Elina Keränen Vastaus kommenttiin #14

Itse asiassa King perusteli salanimellä kirjoittamistaan sillä, että halusi testata menestyisivätkö teokset ilman kuuluisaa nimeä.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi Vastaus kommenttiin #18

"Syyksi salanimen käyttöön King on kertonut kiivaan kirjoitustahtinsa sekä sen, että hänen uransa alkuvaiheessa kustannusalalla vallitsi käsitys, jonka mukaan yleisö ehtisi ”sulattaa” kirjailijalta vain yhden romaanin vuodessa.[2] Salanimi paljastui, kun King oli kirjoittamassa Piinaa, joka oli tarkoitus julkaista Bachman-nimellä, mutta loppujen lopuksi romaani julkaistiin kirjailijan oikealla nimellä."

wikipedia

Käyttäjän elinakeranen kuva
Elina Keränen Vastaus kommenttiin #19

Oho? Luin tuosta salanimestä jonkun Kingin kirjan esipuheesta, että halusi testata. Voi tietysti olla että hänellä on ollut useampiakin syitä. Wikipedian linkki lähteeseen ei muuten toimi.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #6

Lovecraft ja Barker? Koonzilta luin yhden ja aikamoista pullaa kyllä.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi Vastaus kommenttiin #10

Olen lukenut useamman Koonzin. Sen suurin synti on jonkinlainen ennalta-arvattavuus. Pitääpä muuten hankkia Bakerin tuotoksia. Hellraiser teki aikoinaan melkoisen vaikutuksen.

Käyttäjän elinakeranen kuva
Elina Keränen

Vielä Kingin tuotannosta. Jos hän olisi valinnut välineekseen realistisen tyylin, kirjallisuuspiirit olisivat ottaneet hänet vähemmän hellään huomaansa mutta lukijoita olisi ollut niukasti. Jos hän olisi aloittanut kauhulla ja jatkanut realismilla, kauhuvaihetta olisi sanottu "nuoruuden kokeiluvaiheeksi". Jos hän olisi aloittanut realismilla ja jatkanut kauhulla, häntä olisi syytetty kaupallisuuteen alistumisesta.

Jokaisessa tapauksessa koko tuotannon laatu olisi ollut sama.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Kingillä on yksi aivan mainio novelli autiosaarelle haaksirikkoutuvasta kirurgista. Muuten hänen kirjansa eivät ole hirveän kiinnostavia olleet.

Käyttäjän IlkkaJrvel kuva
Ilkka Järvelä

Kauhuun liittyy tosi usein yliluonnolliset ilmiöt. Minusta tuntuu että lähes aina, voi olla että mielikuvani on väärä kun olen lukenut/katsonut kauhua vain varsin rajoitetun määrän. Kingin kirjoja olen lukenut ehkä 6-7, niissä kaikissa lukemissani taisi olla yliluonnollisia ilmiöitä, milloin telekinesiaa tai jotakin muuta vastaavaa. Saattaa olla että luen Kingiä lisääkin mutta ehkä en, lähinnä siitä syystä että keksin mielenkiintoisempaa lukemista muualta. Mittani Kingin suhteen taitaa olla sikäli täysi että mulla on jonkinlainen käsitys millaisia kirjoja mies kirjoittaa.

Yliluonnollisuudessa ei sinällään ole vikaa mutta kerron yhden näkökulman (joka on aika ratkaisevaa minulla) ja tässä mielessä se haittaa. Mulla on hämärä lukukokemus-muistelo takavuosilta, en muista oliko kirjan kirjoittaja King, Straub vai Iain Banks (joka ei taida olla kauhukirjailija mutta silti) vai oliko kenties joku muu. Kirjan alussa esiteltiin joku mystinen tapahtuma ja kirja houkutteli lukemaan lähinnä siksi että lukiessa saisi selville mikä olisi selitys moiseen tapahtumaan. No, lopulta asia selitettiin jollakin yliluonnollisella ilmiöllä, joka oli mulle kovan luokan pettymys koska odottelin jotakin järkevää selitystä. Mulle se yliluonnollinen selitys oli osoitus kirjailijan mielikuvituksen puutteesta ja tavallaan tuollaisen yliluonnollisen ratkaisun tarjoaminen oli myöskin lukijan pettämistä.

Vähän samaan tapaan kuin TV-sarjassa Lost, joka tuli seurailtua alusta loppuun suurelta osin siksi että moni sarjan aikana esiin noussut ongelma saisi lopulta selityksen. Toivottavasti en spoilaa ratkaisua mikäli joku ei ole Lostia katsonut mutta aikoo vielä katsoa. Suuri osa ongelmista jätettiin kokonaan selittämättä, kun taas toisiin annettiin vastausta sillä että ne olivatkin joitakin yliluonnollisia ilmiöitä.

Niinpä loppuun tiedustelisin kauhukirjailijoista jotka pysyy erossa yliluonnollisista jutuista? Tällaista kirjailijaa voisin ihan mielenkiinnosta lukea.

Käyttäjän elinakeranen kuva
Elina Keränen

Stephen Kingin joitain kirjoja voi lukea allegorisena kertomuksena, esim. Pimeässä puolessa päähenkilön mielenterveys horjuu ja Stark onkin hän itse, Eksyneiden jumalassa tyttö kokee aistiharhoja. Kuulolla -romaanissa taas ei ole yliluonnollisia ilmiöitä vaan se on enemmän scifiä. Richard Bachmanin nimellä kirjoitetuista Raivo käsittelee kouluampujaa ja Pitkä marssi tulevaisuusutopiaa jossa ei ole sen paremmin fantasiaa kuin scifiäkään.

Tuo oli mielenkiintoinen näkemys, että yliluonnollisen selityksen tarjoaminen osoittaisi mielikuvituksen puutetta. Eihän loppuratkaisu juuri koskaan ole tyyliin "hahaa, se olikin zeus joka kaikki järjesti". Päinvastoin kirjailijat rakentavat mielikuvituksensa varaan kokonaisen maailman, joka useimmiten noudattaa omaa logiikkaansa. Harry Potter, Taru sormusten herrasta, Musta torni... Yliluonnollisuus näissä kirjoissa ei todellakaan ole mielikuvituksen puutetta.

Käyttäjän IlkkaJrvel kuva
Ilkka Järvelä

Uskon ymmärtäväni vastauksesi mutta kaipa mulla jonkinlainen pointti siltikin oli?

Käyttäjän elinakeranen kuva
Elina Keränen Vastaus kommenttiin #22

No se on ihan totta, että yliluonnollisen logiikka voi joskus jäädä vähän puolitiehen.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Tuo onkin kinkkinen, kuulostaa lähinnä Sherlock Holmes-tyyliseltä dekkarilta. Fiktiossa mielekkyyttä mittaa mielestäni se, miten hyvin se pysyy kasassa omassa kehyksessään. Eli jos kirjassa yliluonnollinen esitetään jotenkin kättelyssä, sen hyväksyy osaksi tarinan viitekehystä ja olettaa ratkaisunkin voivan olla jollain tavalla siihen liittyvä.

Kohta kolmatta kautta alkava Game of Thrones - tv sarjan maailma on pakkomaininta yliluonnollisesta, sillä sen taustalla olevien kirjojen perspektiivi on mielestäni ainutlaatuinen. Aluksi on kyse maailmasta, jossa ei ole mitään yliluonnollista ja ihmiset eivät usko vanhoihin myytteihin tai juuri jumaliinkaan. Sitten maailma pikkuhiljaa 'muljahtaa' kohti yliluonnollista. On niin jotenkin inhimillistä, miten vähän - erityisesti valtaapitäviä - ihmisiä kiinnostaa, vaikka uhkaavia merkkejä ja viestejä vääjäämättömästä lopusta tulee koko ajan enemmän. Kaikki vaan kahmivat valtaa ja rahaa.

Käyttäjän IlkkaJrvel kuva
Ilkka Järvelä

Antilta ihan hyvä vastaus mutta kyse ei sittenkään ole vain Sherlock Holmes-tyylisistä dekkareista. Esim Karamazovin veljekset vangitsee lukijan täydellisesti: lukija odottaa sekä vastausta siihen että kuka surmasi isän mutta myös siihen miten oikeudenkäynnissä käy, kun vastaus on ilmeinen. Kaikille tapahtumille perustelu. Sen lisäksi että lukija odottaa miten eri ihmissuhteet kehittyvät jne, tämäntyyppisiä kysymyksiä tulee mieleen myös lukiessa vaikka Tuntematonta sotilasta. Vaikka historiaa tuntemalla tietää miten sodassa kävi. Ehkäpä loppuvaiheen keksiminen ei tällaisissa tapauksissa ole kirjailijalle edes vaikea mielikuvitus-mielessä, hänhän voi keksiä millaisen lopun tahansa jonka lukijalle esittää mutta nuo ratkaisut ovatkin sitten "järjellisiä".

Erilaisissa tilanteissa lukijan saama tyydytys kirjasta sitten vaihtelee lähinnä kai riippuen siitäkin miten "hyvä" kirja on.

Toi viitekehys on hyvä huomio, jos lukija jo lähtövaiheessaan tietää että juoneen kuuluu yliluonnollisia ilmiöitä niin sen sitten hyväksyy. Mutta tätähän ummikko ei tiedä vaikkapa Kingin kirjan Hohto alkuvaiheissa, jos ei siis tiedä kirjasta mitään alkaessaan sitä lukemaan. Jossakin vaiheessa se käy toki lukijalle ilmi, osa tapahtumista taitaa selittyä yliluonnollisina ilmiöinä, osa aistiharhoina joka on eri asia. Tokihan Kingin teokset ovat lukuelämyksiä, sitä en kiistä. Esim Carrien loppukohtaus oli huikea, pikkutyttö pani haisemaan oikein toden teolla ja eipä siinä haitannut se vaikka tiesi tytön tekevän temppunsa yliluonnollisten voimien avulla. Tossa yhdessä kirjassa josta kerroin ja jonka kirjailijaa en muista, siinä oli niin että lukija ei tiennyt kirjan perustuvan yliluonnollisiin juttuihin (ainakaan minä en tiennyt) mutta loppuratkaisussa kävi ilmi että näin onkin ja siksi se oli mulle pettymys. Ehkäpä tämä ratkaisu oli jonkinlainen "vitsi" kirjailijalta - saattaa lukijat ensin koukkuun ja lässäyttää lopuksi epätyydyttävällä ratkaisulla, heh heh.

Aki Saarikoski

Noin 40 kirjaa Kingiltä lukenut jos lasketaan nuo salanimelläkin kirjoitetut teokset ja parhaiten jäänyt mieleen Tulisilmä, Tukikohta ja Se. Todellinen kauhun mestari ja kuten edellinen kommentoijakin mainitsi, niin paljon Kingiä lukeneena tietää mitä odottaa kun Kingin kirjan aukaisee.
Eli toimii.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset